keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Jony kun hoitelee tuota ulkomaankielistä blogia (loogistahan tuo!) niin voisin sitten toisella kotimaisella pari riviä heitellä. Tällä hetkellä vietämme välipäivää Sveitsin Zürichissa. Meikä hörppii kahvia eilisen venuen takahuoneessa. Keitinpä muuten itte nuo kahvit, koskahan viimeks ja koskahan seuraavaks niin..? Veikkaisin että kohta alkaa muutkin soturit valumaan mestoille suihkuilemaan ja nettailemaan.

Eilen oli ensimmäinen näistä Sveitsin vedoista ja keikkaa ennen tein yhden haastattelun johonkin nettiradioon. Lojse Show taisi olla nimeltään. Netistä löytynee. No, anyway. Kaikenlaisia outouksia se kyseli ja kun olin vielä vähän horkassa kaikesta matkustamisesta niin ittelläkin irtosi suusta kaikkea minkä järkevyydestä voidaan olla... no ei kyllä kovin montaa mieltä. Kaveri muun muassa halus tietää mitä mun iPodissa on TOP3-biisit. No eihän mulla mitään podia oo, levyjä kuuntelen reissussa. Sit jotain kun piti keksiä ni heittelin lotolla mitä ekana tuli mieleen ja yks niistä oli paljon meidän autossa ja Anthonin kännyssä soinut Anna Eriksonin ja Donny Olkkolan Juliet ja Joonatan. Sit kun yritin paikkailla et älä nyt sitä pistä ni homma käänty päälaelleen ja sit se lupautu soittamaan rallin showssaan. Siinä on sitten ulkomaan Ulla ihmeissään että mikähän juttu tää on. Ja niille jotka ei tiedä rallia niin käykäähän pähkäilemässä:
http://www.youtube.com/watch?v=vzPm86ha_sE


Vähän voisin turista noista keikoista ja seteistä mitä ollaan vedetty. Lämppärin roolissa ollaan soitettu aika tiivistahtisia, noin 40min settejä joten pääpaino on ollut tunnetummissa biiseissä ja suoraviivaisemmassa kamassa. Ekalta levyltä ollaan vedetty tietysti nimibiisiä ja Hour of Emptinessia ja lisäksi hienosti ulkomailla aina toiminutta The World We Live Iniä. Aika usein tuo TWWLI on tullut kakkosena Tall Thin Inin jälkeen. Tuntuvat olevan aika hyvä pari. Tosin aina ei jaksa vetää samaa järjestystä joten katsotaan miten loput keikat muodostuvat. Rockhardin perinteeksi muodostunut jamiosio on kokenut muodonmuutoksen kun löydettiin maailman paras musavideo: http://www.youtube.com/watch?v=msE9GI8oy-k Eli siis pientä piirakanmaistelua suoritellaan täällä eurolandiassa näin musiikillisessa mielessä. (Siitä tulikin mieleen että mitens sitten ko kotia pääsee...)

Lainoina ollaan taas vähän testailtu paria uutta rallia. Toinen on helsinkiläis-jyväskyläläisen soitin,- ja lauluorkesteri Private Linen Evil Knievel Factor. Se on musta hieno ralli! Ei ehkä kauheen usein tulla sitä soitteleen, mutta toimii vähän samanlaisena kuin viime rundilla soitettu Bloodpitin Out To Find You. Eli samalla vähäsen saa salaa diggailla kesken keikkansa hienoa matskua mitä kaikki ei välttis ihan viime aikoina ole muistanut kuunnella.

Toinen ennen vetämätön biisi onkin sitten semmoselta bändiltä mitä en ois ikinä arvannu vetäväni. Nimittäin MetallicAlta. Sehän on se bändi jota kaikki amisviikset reenaa himassa ja soittaa autotallissa 16-vuotiaana kun on pakko tilistä ihan erkkinä ja simona. Ei ihan meidän saundia. PAITSI ETTä; nuo Load ja ReLoad on niin meikäläiseen ukkoavaa hard rockia että ei vaan pysty olemaan fanaamatta. Tajuttoman kova levyjä, ja sieltä yks biisi ylitse muiden: Fuel.
Biisi lienee vastine viime rundin Train of Concequensesille, ja meillä on tapana heittää tommoset kaverit settiin kun ollaan vähän kundivoittosemmissa mestoissa. Vaikka kukapa nainen ei lämpenisi sille Huuu Jehheee-kohalle just ennen sooloa =)


Semmosia muzakkeja täällä ainakin toistaiseksi. Meidät tuntien me kuitenkin varmaan vedetään paletti uusiks jo seuraavalla kerralla, ja sitten kun vikalla keikalla soitellaan sellasta 75minuuttia niin voi olla että se kuuluisa vartin soolo sieltä saapuu meitä viihdyttämään. Mutta sitä odotellessa, ottakaa iisisti ja pidetään kontaktia!


Vince

Ei kommentteja: